Mennäänkö lenkille vai ei?
Tänään tuli hyviä uutisia työeläkevakuutusyhtiöltä; pääsen opiskelemaan uuden ammatin jossa huonokuuloisuus ei niin paljon haittaa. Vielä en tarkalleen tiedä mikä mun uusi ammatti tulee olemaan.
Tänään on ollut muutenkin mukavaa kun aurinko on paistanut ja ollut semmoinen elokuinen marjastusilma. En minä kuitenkaan marjoja metsästänyt kun läksin ulkoilemaan Verkkosaareen. Pilkoin juureksia pellille sekä broilerin koipia sekaan ja nakkasin uuniin. Leo sai valjaat selkään ja ilmeen naamalleen että mitä ihmettä. Onko maailmankirjat sekaisin kun näin aikaisin pääsee ulos. En muuten lähde, se on varma!!
Tällä kertaa ei pikku kissalta kysytty vaan nappasin karvakasan syliin ja kävelin portaita alas ulos. Kannoin Leon rantatielle ja muutamaan otteeseen hän yritti lähteä kotiin päin. No, jouduin kantamaan viiden kilon mytyn Vääräsaareen asti. Siellä Leon mieli muuttui kun tiesi mihin ollaan menossa. Ai että oli taas mukavaa kiipeillä puihin ja haistella elokuun tuoksuja. Kierrettiin kissan tahtiin koko saari ja noustiin korkeille kallioille ihailemaan maisemia. Oltiin kuin kaksi marjaa mustikanvarvussa eikä muita näkynyt saati kuulunut. Muutama itikka tosin teki tuttavuutta mutta nekin katosivat pois.
Leon kävelyvauhti hidastui kummasti kun lähestyttiin lähtöpistettä. Leo tiesi että retki loppuu kohta ja alkoi taistella vastaan kuin pienet kakarat. Leohan ei ole enää ihmisen iässä pentu mutta kukapa sitä hauskaa haluaa lopettaa kun vastahan se alkoi. Nappasin pyristelevän kissan syliin ja kannoin Kasinonsillan päähän. Nyt otti Leo jalat alleen ja teputteli kotia kohti varmaan ruoka jo mielessään. Sillan toisella puolen tuli pysähdys ja kissa löi maihin. En heti huomannut pientä koiraa emäntänsä kanssa joka tuli samalle sillalle ja välimatkaa oli alle metri. Hui kauhistus Leon mielestä ja pitihän sille vähän karvoja pörhistää ja sähistä. Vaihdoin muutaman sanan koirulin omistajan kanssa mutta Leo veti jo kovasti kotiin päin joten jatkettiin matkaa.
Loppumatka mentiinkin reippain askelin molemmat. Viimeisissä portaissa ylös Possenkadulle tuli vastaan mies mutta se ei Leon vauhtia hidastanut vaan notkealla väistöliikkeellä kaartoi vierestä ohi. Miestä nauratti toisen rohkeus. Alaovella otin hihnan irti ja annoin Leon nousta portaita omaan tahtiin.
Kakkostasanteella sitten akku loppui ja kissa mätkähti nurkkaan huilaamaan ja pesemään turkkia. Istuin itse portaille odottelemaan. Välillä Leo läähätti ja jatkoi sitten pesupuuhia. Nousin ja jatkoin matkaa Leon jäädessä taakse. Kotona rapistelin namipussia ja kyllä sieltä viimein vorni väsynyt kissa kotiin. Jani oli ottanut ruoan pois uunista ja oli syömässä. Juurekset olivat vähän liian rouskuvia mutta minkäs teki kun nälkä oli ja ei kuulemma haitannut yhtään. Ruoka on hyvää kun on nälkä ja maiskutus se kuului kissankupiltakin.
Tänään on ollut muutenkin mukavaa kun aurinko on paistanut ja ollut semmoinen elokuinen marjastusilma. En minä kuitenkaan marjoja metsästänyt kun läksin ulkoilemaan Verkkosaareen. Pilkoin juureksia pellille sekä broilerin koipia sekaan ja nakkasin uuniin. Leo sai valjaat selkään ja ilmeen naamalleen että mitä ihmettä. Onko maailmankirjat sekaisin kun näin aikaisin pääsee ulos. En muuten lähde, se on varma!!
Tällä kertaa ei pikku kissalta kysytty vaan nappasin karvakasan syliin ja kävelin portaita alas ulos. Kannoin Leon rantatielle ja muutamaan otteeseen hän yritti lähteä kotiin päin. No, jouduin kantamaan viiden kilon mytyn Vääräsaareen asti. Siellä Leon mieli muuttui kun tiesi mihin ollaan menossa. Ai että oli taas mukavaa kiipeillä puihin ja haistella elokuun tuoksuja. Kierrettiin kissan tahtiin koko saari ja noustiin korkeille kallioille ihailemaan maisemia. Oltiin kuin kaksi marjaa mustikanvarvussa eikä muita näkynyt saati kuulunut. Muutama itikka tosin teki tuttavuutta mutta nekin katosivat pois.
Leon kävelyvauhti hidastui kummasti kun lähestyttiin lähtöpistettä. Leo tiesi että retki loppuu kohta ja alkoi taistella vastaan kuin pienet kakarat. Leohan ei ole enää ihmisen iässä pentu mutta kukapa sitä hauskaa haluaa lopettaa kun vastahan se alkoi. Nappasin pyristelevän kissan syliin ja kannoin Kasinonsillan päähän. Nyt otti Leo jalat alleen ja teputteli kotia kohti varmaan ruoka jo mielessään. Sillan toisella puolen tuli pysähdys ja kissa löi maihin. En heti huomannut pientä koiraa emäntänsä kanssa joka tuli samalle sillalle ja välimatkaa oli alle metri. Hui kauhistus Leon mielestä ja pitihän sille vähän karvoja pörhistää ja sähistä. Vaihdoin muutaman sanan koirulin omistajan kanssa mutta Leo veti jo kovasti kotiin päin joten jatkettiin matkaa.
Loppumatka mentiinkin reippain askelin molemmat. Viimeisissä portaissa ylös Possenkadulle tuli vastaan mies mutta se ei Leon vauhtia hidastanut vaan notkealla väistöliikkeellä kaartoi vierestä ohi. Miestä nauratti toisen rohkeus. Alaovella otin hihnan irti ja annoin Leon nousta portaita omaan tahtiin.
Kakkostasanteella sitten akku loppui ja kissa mätkähti nurkkaan huilaamaan ja pesemään turkkia. Istuin itse portaille odottelemaan. Välillä Leo läähätti ja jatkoi sitten pesupuuhia. Nousin ja jatkoin matkaa Leon jäädessä taakse. Kotona rapistelin namipussia ja kyllä sieltä viimein vorni väsynyt kissa kotiin. Jani oli ottanut ruoan pois uunista ja oli syömässä. Juurekset olivat vähän liian rouskuvia mutta minkäs teki kun nälkä oli ja ei kuulemma haitannut yhtään. Ruoka on hyvää kun on nälkä ja maiskutus se kuului kissankupiltakin.
Kommentit
Lähetä kommentti