Luontoelokuvafestivaali

Tänään päivällä kävimme Mustissa ja Mirrissä sovittamassa Leolle sadetakkia. Puodissa oli samaan aikaan pari pientä koiraa vierailulla mutta se ei tuntunut meidän Leoa haittaavan, sillä hän olisi halunnut tutkia koko liikkeen nurkasta nurkkaan. Minä istuin lattialle ja tungin Rukan keltaisen sadetakin toisen niskaan. Se oli auttamattomasti liian pieni joten sovitettiin isompaa 35 senttistä kokoa. Tuo senttimäärä ilmoittaa lemmikin selän pituuden.

Kissan sadetakki

Sitten oli vuorossa mannekiinikävely catwalkilla mutta niinhän siinä kävi että kävellessä etujalat tulivat pääntiestä ulos eikä sitä pystynyt kiristämään enempää. Seuraavassa mallissa kävi myös samoin. Silloin ajattelin että turha toivo mutta myyjä löysi toisenlaisen mallin jossa Leon oli helppo kävellä. Se oli todella helpotus kun Leo ei tykkää vesisateessa ulkoilusta ja samallahan se estää talvella lumipaakkujen muodostumisen mahan alle.

kissa Mustissa ja Mirrissä

Lähtiessä otettiin muutamat kuvat kun Leo pönötti tiskillä. Myyjä halusi ottaa myös kuvan ja yllätys olikin melkoinen, siis positiivinen, kun Leo oli päässyt Mustin ja Mirrin facebook-seinälle. Meidän Leo! On se epeli!

Mustissa ja Mirrissä sadetakki ostoksilla

Tänään on myös nautittu luontoelokuvafestarin antimia luonnonhelmassa Lettukahvilan kalliolla Sulosaaressa. Minä en sitten ikinä opi laittamaan tarpeeksi vaatetta päälle. Viime vuonnakin palelin kun istuin 2,5 tuntia paikallani.

Alussa esiintyi kaksi höyheniin pukeutunutta miestä esittäen musiikkia ja lintujen ääniä. Esityksen nimi oli Lintukonsertti. Äänitaiteilijat  Juha Valkeapää ja Juhani Liimatainen sekoittivat arkisten ja mytologisten lajien ääntelyä ja ajattelin ensin että jo on hullujen hommaa. Minun oli vaikeaa pidätellä naurua kun toinen esittää talitinttiä ja lukee vuorosanat paperista tityy, tityy, ti, ti, tityy, tityy, tit, ti jne. Tuo olisi varmasti unettava teos iltalukemiseksi, tityy, ti, ti.
Esitys alkoi kuitenkin pikku hiljaa saada syvyyttä ja loppua kohden kuulosti jopa maagiselta runonlaulannalta. Ajattelin että kivikauden suomalainen tuota kuunnellessaan vaipui trassiin ja otti yhteyttä ammoin kuolleisiin esi-isiin, meidän kaukaisiin sukulaisiimme. Suomalainen on varmaan aina ollut erilainen ja vähän hullu ja minä hullu aloin pitämään esityksestä sen edetessä. Ymmärsin miten luonnollisen erikoinen tapa se oli lähestyä. Se kuulosti niin aidolta ja kenties siksi se kiinnostaa vanhemman kulttuurin edustajia ympäri maailmaa. Suomalainen taide ja muotoilu edustaa hyvin pohjoista luontoa ja suomalaisen luonnetta, sitä yksinäistä sutta.


Siis lyhykäisyydessään ihmettelin itseäni kun tykkäsin. Siis olen hullu mikä hullu!
Esityksen jälkeen katsottiin kolme elokuvaa joista viimeinen sai karvat pystyyn. Mietin sitä miten joku haluaa lemmikkinsä pääkallon kirjahyllyyn ja on valmis myös irroittamaan pään ruumiista, keittämään ja puhdistamaan sen. Pääkallon metsästäjien harrastus on kuvattu hyvin realistisesti, suorastaan karulla tavalla. Se jätti monia kysymyksiä ja voi olla että joudun prosessoimaan sitä ensi yönä. Toivottavasti en näe pahoja painajaisia.

Esityksen jälkeen tulimme suoraan kotiin klo 23.00 ja täällähän oli taas kunnon vastaanotto. Leo ilmoitti äänekkäästi kuinka hän on joutunut kärsimään yksin, omassa seurassaan myöhään yöhön. Lisäksi iltaruokakin oli pari tuntia myöhässä. Mikä pyhäinhäväistys!!



Kommentit

Suositut tekstit