Lohjalle kuunpimennyksessä

 Ensimmäisen kissan nimi oli Von Lörsson. Hän oli niin pikkuinen tullessaan eikä kasvanut kuin kolme kiloiseksi mutta oli rohkea ja älykäs kisu. Hän oli semmoinen reissukissa ja aina mulla autossa mukana kun mentiin maalle. Siellä hän sai olla vapaana pihalla.
 Kerran mä käynnistin auton ja huutelin että alahan tulla kyytiin niin aika pian Lörsson pujahtikin etuistuimelle mutta pyysi lupaa käydä vielä ulkona. Ajattelin että on pisuhätä ja odottelin rauhassa. Kohta hän palasi elävä myyrä hampaissaan ja laski sen irti autossa. Siinä sitä olikin myyräjahtia ennenkuin sen sain ulos ja ovet kiinni. Kissalla oli kyllä pöyristynyt ilme naamallaan mutta onneksi Lörsson ei ollut pitkävihaista sorttia.

Seuraava kissa oli nimeltään Figaro Von Lörssoninpentu. Figaro oli todella kaunis kissa. Pikimusta turkki kiilteli ja kaulanalus sekä töppöset olivat valkoiset. Figaro osasi kävellä hyvin hihnassa. Kerran Mikkelin keskustassa hellepäivänä istuttiin varjossa niin ohi kävelevä mies kysyi onko mirri väsynyt? Vastasin että kumpaa tarkoitat. Hän oli rohkea ja luottavainen kissa. Figaron kuoleman jälkeen meni 10 vuotta ilman lemmikkiä ja ainakin seitsemän vuotta ennenkuin pystyin taas silittämään kissaa.

Kasimir Kepponen

Seuraava kissa tuli meille uuden vuoden aattona 2010 pahvilaatikossa. Hän sai nimekseen Kasimir Kepponen. Kassu oli aina vähän pelokas mutta kantokopassa onnistui matkanteko hyvin jopa bussissa. Kassu oli monesti mukana Mikkelissä kun vierailin Annan luona.
 Kasimir eli 7 vuotiaaksi ja oli meille hyvin rakas. Eräänä aamuna hän oli hyvin sairas ja sain heti ajan eläinlääkärille. Mitään ei ollut enää tehtävissä kun munuaiset oli aivan loppu. Sen jälkeen ajattelin etten koskaan enää ota kissaa mutta kaipaus oli kova ja koti tuntui tyhjältä ilman tassuttelijaa joten vuoden päästä päädyimme hankkimaan suloisen pennun.

Tammikuun 20. päivän aamuna aikaisin klo 5.00 lähdimme hakemaan Lohjalta pientä 12-viikkoista rääpälettä. Takapenkillä oli kankainen kuljetusboxi ja jopa pieni hiekkalaatikko.
Meidän matkaseuraksi lähti myös kuunpimennys suurena punaisena pallona ja ajattelin että tämä päivä ei voi päättyä kuin hyvin.
Puolenpäivän maissa oltiin perillä ja kohtasin ison kissalauman eri ikäisiä ja kokoisia maukuja sekä kaksi koiraa. Pikkuinen oli utelias ja emo seurasi lähellä poikaansa ja minua. Se näytti tyytyväiseltä ja kävi kuljetusboxissa jättämässä tuoksunsa pojalleen matkaevääksi. Rapsutin kiitokseksi ja niin nostin pikkuisen autoon. Matka oli pitkä mutta hyvin hän sen kuitenkin jaksoi. Niin meidän perhe kasvoi kolmihekiseksi, poikani Jani, mie ja pikku riiviö.

Leopold