Valonjuhla Oravissa

Kesä jäi taakse ja syksy astui kumisaappaineen tilalle kun lauantaina lähdimme juhlimaan viimeistä iltaa Oraviin Valonjuhlaan. Koska lähdimme jo iltapäivällä niin piti miettiä miten meidän Leo-kissa pärjää sen ajan. Iltaulkoilutus jäi tietenkin pois ja ruokailua mietittiin uudelleen.
Päätimme antaa ennen lähtöä puolet iltaruoasta ja yöllä vasta toinen puoli kun kotiudutaan. Kyllä Leo vaistosi että jotain ihmeellistä on tapahtumassa kun valmistauduttiin lähtöön.

Satamassa M/S Elviira odotti auringonpaisteessa matkustajia ja meitä kertyikin ihan mukava joukko yläkannelle. Me päätimme nauttia aurinkoisessa kelistä ulkona ja ihastella maisemia huopiin kääriytyneenä.
Matka kesti kaksi ja puoli tuntia Laitaatsalmen kautta Matarinsalmeen ja siitä pienen Haukiveden yli Oraviin.

Saatiin valita ajetaanko linnan vai Laitaatsalmen kautta ja tietenkin haluttiin nähdä uusi silta. Laitaatsalmen uusi 30 metrin korkuinen silta valmistui vasta kokonaan tänä vuonna. Sillan molemmissa päissä on hissit joilla pääsee suoraan ylös ja kokeilin kerran pyörän kanssa ja hyvin mahtui. Olen siis ylittänyt sen monesti pyörällä ja ihastellut maisemia mutta nyt sain nähdä sen alapuolelta. Silta näytti todella massiiviselta ja uudelta tietenkin koska kasvillisuus ei ole vielä vallannut sillan jalkojen ympäristöä.

Perillä meitä vastassa oli monet pikku tulet joita oli sytytetty molemmin puolin kanavaa. Kun korkean autotiesillan alittaa niin saapuu aivan uuteen maailmaan Oravin kanavakylään. Tämä kanava on valmistunut jo vuonna 1861 ja se lyhensi laivareittiä Joensuuhun noin 30 kilometriä. Kylä on hyvin vireä ja kesäisin elää matkailusta tarjoten monenlaisia palveluja. Minusta parasta on kuitenkin kesäravintola Ruukinranta josta saa Savonlinnan parhaat pitsat ja niitä oli nytkin luvassa puffetista.

 Pitsanpaistaja Laitinen (monitoimimies) pyöri kuin hyrrä ja kiekkoja valmistui nopeaan tahtiin. Jani maistoi ainakin hirvi-, kalkkuna-, kinkku- ja kebabpitsaa ja hyvää kuulemma oli ja siltähän ne näyttikin. Voi kun olisin voinut syödä itsekin mutta keliaakikkona se ei ollut mahdollista joten soitin viikkoa aikaisemmin heille ja pyysin valmistamaan gluteenittoman hampurilaisen minulle.

Sain odotella sen valmistumista tovin mutta kun sain sen eteeni niin hämmästyin todella sen kokoa. Mielessäni olin kuvitellut pienen hampparin jossa oli kuivaa sämpylää ja täytteet. Nyt tulikin iso lautasellinen jossa oli paljon syötävää. Rapeita ranskalaisia oli reilusti ja sämpylä oli korvattu paahdetuilla leivillä ja juuri paahto toi niihin enemmän makua. Pihvi oli iso, paksu ja oikein mehevä ja maistui hirvenlihalle. Harmitti kun en jaksanut syödä koko annosta koska olin varautunut huonompaan ja syönyt kotona ennen lähtöä.

Ruoan jälkeen ilta oli tummunut yöksi ja lähdettiin ulos katsomaan syyskokkoa. Se lämmitti mukavasti ja vaati tuijottamaan maagista liekkien tanssia. Kanavan pikku valot pääsivät pimeässä oikeuksiinsa välkkyen pitkin rantaa ja toiselle puolelle sytytettiin myös kokko joka oli kuin peilikuva. Seurauksena oli kaunista tunnelmaa ja yhteenkuuluvuutta kun mukana pyörivät niin koirat kuin lapsetkin.

Ravintolassa hyvä meno jatkui orkesterin tahdissa. Tupa oli täysi ja tanssilattialla pyöri iloista porukkaa. Meillä oli mukavaa pöytäseuraa ja kolme tuntinen istuskelu sujui suht kivuttomasti. Tuntuuhan se oudolta istua kapakassa kun on tottunut tekemään lauantaisin aivan muuta. Joimme molemmat parit mukilliset Alkon juomaa ja katseltiin porukan iloista meininkiä. Puolen yön maissa kiipesimme pikku bussiin joka oli tullut meitä hakemaan kaupunkiin. Pienessä hiprakassa jokaisella oli menossa oma show niin pientä sanaharkkaa syntyi mutta tappeluksi asti ei sentään pistetty. Me päästiin melkein kotiovelle asti kun jäätiin pois entisen Nordean pysäkillä. Arvuuteltiin minkälainen vastaanotto odottaa kun Leo on joutunut olemaan 9 tuntia yksin.

Kun ovi aukesi niin sieltä pongahti ulos käytävään rasvatun salaman nopeudella Leo joka luuli varmaan pääsevänsä ulos. Sain napattua sen kiinni ja kannoin hölmistyneen kissan sisälle. Ruoan jälkeen oli vuorossa puskeminen ja kehräys jälleen näkemisen ilosta mutta sitten alkoi se tuttu marina, mau, mau ulos nyt ja äkkiä minä odotan jo ovella! Pienen selittelyn jälkeen Leo antoi yllättävän helposti periksi ja päästiin nukkumaan koko orkesteri.