Tuttuja ja vieraita kasvoja

Saaria

Olipa vilskettä viikonloppuna kun meille tuli yövieraita. Mangustina seurasin sohvalta ensin mutta rohkeasti aloin vaan tutustumaan. Sain kissannamia ihan tolkuttoman monta silitysten ja rapsutusten kera. Näitähän pitäisi käydä meillä joka päivä. Tuli uusia tuoksuja ja kengät piti haistella oikein tarkkaan niin eipä siinä päikkäreitä ehditty ottamaan.

Kauniit maisemat
Lukiossa "opiskelemassa"

 Lauantaina siivottiin vähän ja eka kerta kun en isoa imuria pelännyt yhtään vaan seurasin silmä kovana vierestä kun kiipeilypuuta imuroitiin. Robotti-imurin kaveriksi  sen sijaan rupesin heti kun se kotiutui ja seurasin sitä kuin hai laivaa.


Lauantaina myöhästyi mun ulkoilu tunnilla ja olin jo niin kärsimätön että komensin emännän liikkeelle terävillä naukaisuilla. Näytin sille että mistä se kana oikein pissii!
Ulkona juoksin suoraan lukiolle vieviin portaisiin ja sitten vauhdilla ylös lehmukseen ja alas ja vielä toiseen. Takana kuului läähätystä ja juoksuaskelia mutta ei se tähän loppunut vaan juoksin parkkipaikan yli sen minkä hihnalta pääsin ainakin kolmen metrin korkeuteen mäntyyn ja alas ja toiseen mäntyyn. Kyllä nauratti kun joku puuskutti juurella. Sen siitä saa kun ei ajoissa vienyt ulos. Ähäkutti!

Kissa syö ruusunlehtiä
Salaattibaarissa

Sunnuntaina lähti sitten vieraat mutta uudet tuli kohta tilalle. Voi että sitä karkkien ja rapsutusten määrää taas. Näytin miten leikitään keppilelulla ja tepastelin ympäriinsä ihan vain huvikseni.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin ne vieraatkin lähti mutta minä poika lopsahdin sen jälkeen sohvalle katolleen ja otin oikein pitkät kauneusunet.


Kommentit

Suositut tekstit