Olihan päivä

Tänään ei ollut hyvin mikään. Karkkipaperia tuli rapisteltua viime yönä eikä uni tullut silmään. Arvaahan tuon että tuli noustua väärällä tassulla ylös tuumaa Leo.

kissa ulkona penkillä

Kaikki otti pientä kissaa päähän. Herkullinen ötökkä lensi vessan seinälle ja sinne jäi. Kamala huuto ja pyöriminen! Todettiin kuitenkin ampiaiseksi eikä kissanleluksi.

kissa ulkona

Ulkona piipahdettiin ötökkäjahdissa. Ei oikein ollut elukoita ilmassa ja koira haukkui jossakin. Pientä kiirettä piti kun piti ehtiä sirkukseen. Leo sai sisällä iltaruoan kuppiin ja me lähdettiin ulos.

kissa ulkona

Lähdettiin niin nopeasti että eroahdistus iski Leolle. Oli uutta että pieni kissa jätettiin illalla yksin kotiin. Esityksen jälkeen kotona oli huomionkipeä, syyttävä, naukuva, puskeva ja levoton kisu. Ruoka seisoi koskemattomana kupissa mutta maistui rauhoittumisen jälkeen.

kissa ulkona

Voi tätä kissanelämää tuumasi Leo ja hyökkäsi minun puseron nappeihin kiinni ja hehräsi niin että sänky tärisi.

Kommentit

Suositut tekstit