Lihasreuma
Minulla on pöydällä iso purkki Panadolia ja vähän pienempi puteli kortisonitabletteja. Aina kun menen purkille niin Leo säntää paikalle ja kortison maistuisi näemmä hänellekin vaikka minusta niissä on kamala haju. Ehkä se rapina kiinnostaa kun Leolla on muutama sellainen pallo.
Pari kolme päivää meni sängyssä tuskaillessa ennen kuin lääkitys tehosi. Minulla on ollut niin ihana musta hoitaja koko ajan. Hän on ollut niin omistautunut että on nukkunut yöt minun vieressä kun olen voihkinut ja pyörinyt kipujen takia. Kissa oli selvästi niin huolissaan että seurasi minua nämä päivät ja yöt. Muutaman kerran kävi niin ikävästi että astuin hännän päälle kun Leo oli takana istumassa. Toinen vetäisi vaan häntänsä alta pois ja jatkoi seuraamista.
Tänään olo oli niin hyvä että palasin olkkarin sohvalle rakkaan harrastukseni, neulomisen pariin. Leohan tuli heti auttamaan lankojen kanssa ja kun touhu alkoi väsyttää niin vieressä oli hyvä ottaa pienet unet.
Neuloin itselleni kuukausi sitten islantilaisen villapuseron, lopapeysan ja nyt on puikoilla villatakki samalla ohjeella mutta eri väreillä. Nautin värien kirjosta ja kuvioista. Neulominen on niin terapeuttista kun antaa vaan ajatusten juosta puikkojen kilkatuksen tahdissa.
Mistä tämä innostus oikein lähti?
No, kylmästä, ainaisesta vilusta ja vedosta koululla. Söin Buranaa ja päätin kestää kun olihan kyse vaan kolmesta kuukaudesta. Viime viikolla, kun opiskelua on jäljellä reilu viikko olin valmis lääkärin juttusille. Terveyskeskuksesta sain päivystykseen ilta-ajan kun en antanut heti periksi vaan vaadin.
Nuori mieslääkäri oli asiallinen ja ennenkaikkea ammattitaitoinen. Yllätyin kun hän paneutui niin hyvin oireisiini ja artikuloi selkeästi katsekontaktia unohtamatta. Vau, se on harvinaista!
Olen 3 kuukauden ajan opiskellut sähköä ja elektroniikkaa ammattiopistossa. Innoissani lähdin hakemaan uutta tietoa ja uskalsin vielä tämän ikäisenä haaveilla työpaikasta. Ei kuitenkaan kukaan meidän pienestä ryhmästä päässyt yhteenkään yritykseen kokeilemaan työssä oppimista. Olisi ollut hienoa kun olisi päässyt näyttämään kyntensä että meihin kypsempiin ihmisiin kannattaa luottaa luovina ja elämänkokemustaan hyödyntävinä työntekijöinä.
Jotain minä kuitenkin tältä reissulta sain – lihasreuman!
Onneksi tämä reuma on ehkä helpoin hoitaa ja vaste kortisonille on erittäin hyvä kunhan saadaan lääkitys kohdilleen ja kivut pois. Siis jatkan matkaa eteenpäin luottavaisin mielin ja katselen mitä kivaa on huomenna tarjolla.
Pari kolme päivää meni sängyssä tuskaillessa ennen kuin lääkitys tehosi. Minulla on ollut niin ihana musta hoitaja koko ajan. Hän on ollut niin omistautunut että on nukkunut yöt minun vieressä kun olen voihkinut ja pyörinyt kipujen takia. Kissa oli selvästi niin huolissaan että seurasi minua nämä päivät ja yöt. Muutaman kerran kävi niin ikävästi että astuin hännän päälle kun Leo oli takana istumassa. Toinen vetäisi vaan häntänsä alta pois ja jatkoi seuraamista.
Tänään olo oli niin hyvä että palasin olkkarin sohvalle rakkaan harrastukseni, neulomisen pariin. Leohan tuli heti auttamaan lankojen kanssa ja kun touhu alkoi väsyttää niin vieressä oli hyvä ottaa pienet unet.
Neuloin itselleni kuukausi sitten islantilaisen villapuseron, lopapeysan ja nyt on puikoilla villatakki samalla ohjeella mutta eri väreillä. Nautin värien kirjosta ja kuvioista. Neulominen on niin terapeuttista kun antaa vaan ajatusten juosta puikkojen kilkatuksen tahdissa.
Mistä tämä innostus oikein lähti?
No, kylmästä, ainaisesta vilusta ja vedosta koululla. Söin Buranaa ja päätin kestää kun olihan kyse vaan kolmesta kuukaudesta. Viime viikolla, kun opiskelua on jäljellä reilu viikko olin valmis lääkärin juttusille. Terveyskeskuksesta sain päivystykseen ilta-ajan kun en antanut heti periksi vaan vaadin.
Nuori mieslääkäri oli asiallinen ja ennenkaikkea ammattitaitoinen. Yllätyin kun hän paneutui niin hyvin oireisiini ja artikuloi selkeästi katsekontaktia unohtamatta. Vau, se on harvinaista!
Olen 3 kuukauden ajan opiskellut sähköä ja elektroniikkaa ammattiopistossa. Innoissani lähdin hakemaan uutta tietoa ja uskalsin vielä tämän ikäisenä haaveilla työpaikasta. Ei kuitenkaan kukaan meidän pienestä ryhmästä päässyt yhteenkään yritykseen kokeilemaan työssä oppimista. Olisi ollut hienoa kun olisi päässyt näyttämään kyntensä että meihin kypsempiin ihmisiin kannattaa luottaa luovina ja elämänkokemustaan hyödyntävinä työntekijöinä.
 |
| Oma sähkölamppu piti virittää |
Jotain minä kuitenkin tältä reissulta sain – lihasreuman!
 |
| Utelias oppii aina jotain uutta |
Onneksi tämä reuma on ehkä helpoin hoitaa ja vaste kortisonille on erittäin hyvä kunhan saadaan lääkitys kohdilleen ja kivut pois. Siis jatkan matkaa eteenpäin luottavaisin mielin ja katselen mitä kivaa on huomenna tarjolla.
Kommentit
Lähetä kommentti